Grassroot fund
Grassroots fund
Tavoitteena on turvata ja parantaa Liikkukaan jäsenseurojen toiminta edellytyksiä tarjota maahanmuuttajille liikuntamahdollisuuksia. Liikkukaan yhteistyökumppanit yksityissektorilta mahdollistavat "ruohonjuuritasontoiminnan" tukemisen Liikkukaan luomien kriteereiden mukaan. Liikkukaa lähettää kaikille jäsenseuroilleen tarkemmat tiedot ja hakemuskaavakkeen.
Maahanmuuttajille liikuntaa järjestävät seurat ovat taloudellisesti hankalassa tilanteessa ja niiden ympärivuotisen toiminnan turvaaminen on usein kiinni hyvin pienistä taloudellisista panostuksista jopa muutamista sadoista eurosta per toimintavuosi.
Kun nämä seurat toimivat täysin vapaaehtoisten työpanoksella on pienelläkin avustuksella suuri merkitys seuratoimijoiden motivaatioon. Tuella voidaan siis varmistaa toiminnan jatkuvuus ja sen edelleen kehittäminen.
Toimintakonsepti
Toiminnan tukemisen edellytyksenä on että sen on oltava maahanmuuttajien kotouttamista ja integraatiota tukevaa, aktivoivaa ja ennakkoluuloja vähentävää toimintaa.
Tukea haettava toiminta voi olla seuran olemassa olevan toiminnan kehittämiseen tai uuden toimintamuodon/projektin aloittamiseen.
Tuki myönnettäään sellaiseen maahanmuuttajayhdistysten dynaamiseen toimintaan joka tukee edellä mainittuja tavoitteita.
Tuen pääasialliset tuotokset
Maahanmuuttajataustaiset seurat ja toiminnot saavat lisää elinvoimaa ja seurojen mahdollisuudet toimintaansa kehittämiseen paranee.
Maahanmuuttajien kotouttamisprosessin tehostaminen ja kynnyksen madaltaminen kanssakäymiseen valtaväestön kanssa.
Tuen avulla voidaan ohjata ja rohkaista seuroja ja niiden vapaaehtoistyönteijöitä toimimaan integraation, kouluttautumiseen ja aktiiviseen verkostoitumisen suuntaan myös liikuntatoiminnan ulkopuolella.
Lisätietoja
Liikkukaa! ry 09-7750 4361 info@liikkukaa.org
|