Liikkukaa! on Facebook

Liikkukaa ry


 

Nimi Liikkukaa! on lyhennys sanoista Liikuntaa ja kulttuuria kansainvälisesti.

Liikkukaa! ry on asiantuntija- ja hallinto-organisaatio maahanmuuttajien liikuntakentässä ja jäsentensä kautta vahva tuntuma ruohonjuuritasolle.

Liikkukaa! ry:llä on noin 50 jäsenjärjestöä ja toiminta on valtakunnallista. Yhdistyksen perusti vuonna 1999 joukko opiskelijoita, jotka rakensivat liikuntahallia Helsingin Kumpulan kaupunginosaan. Siitä lähtien Liikkukaa! ry on järjestänyt monikulttuurisuuteen liittyviä liikunta- ja kulttuuritapahtumia ja osallistunut aktiivisesti erilaisiin monikulttuuria käsitteleviin seminaareihin ja työryhmiin, sekä järjestäjän että asiantuntijan roolissa.

Liikkukaa! ry:n verkostoon kuuluu jäsenten lisäksi sekä kotimaisia että ulkomaalaisia yhteistyökumppaneita. Jäsenmäärän lisäämisen ja heille kohdistettavien palveluiden kehittämisen ohella Liikkukaa! ry:n tavoitteena on laajentaa kotimaisten ja ulkomaisten kumppaneiden verkostoa ja edelleen syventää yhteistyötä niiden kanssa.

Liikkukaa! ry:llä on laaja kokemus monikulttuurisuuden asettamista haasteista ja niiden ratkaisemisesta, jota se edelleen kehittää kansallisen ja kansainvälisen verkostonsa avulla.